
vihersisustus, luonnon-materiaalit, ekologisuus ja harmoninen värimaailma.
Olen Johanna; artesaani, sisustussuunnittelija, stailaaja, visualisti sekä intohimoinen järjestäjä. Ennen nykyistä uraani ehdin työskennellä niin myyjänä, myymäläpäällikkönä, visualistina kuin verkkokaupan esihenkilönäkin. Rakastan kukkia, taidetta, kirjoja ja secondhandia. Toisin sanoen, rakastan kaikkea, missä näkyy persoona ja minulle kaikki ympärillä voi olla kaunista. Olen muuttanut yli 20 kertaa ja sen myötä päässyt onnekseni suunnittelemaan ja remontoimaan lukuisia asuntoja.
Luonteeltani olen “häärääjä” ja näen helposti laajat kokonaisuudet unohtamatta pieniä yksityiskohtia. Uskon, että jokainen voi luoda kodistaan tai ympäröivästä tilastaan kauniin ja viihtyisän juuri niillä itsensä näköisillä rakkailla asioilla ja esineillä. Joskus vain tarvitaan vähän apua.
johanna
kodin kuuluisi helpottaa kiirettä ja stressiä.
Loputon tiedonjanoni ja haluni oppia parantamaan ihmisten kokonaisvaltaista hyvinvointia, on vienyt minut sisustamisen lisäksi opiskelemaan feng shuita, kiinalaista lääketiedettä, funktioonalista lääketiedettä sekä tutustumaan väriterapiaan ja ayurvedaan. Näiden oppien avulla ymmärrän koko ajan paremmin, mikä kaikki meissä itsessämme sekä ympäristössämme meihin vaikuttaa. Tuomalla elementtejä luonnosta sisätiloihin ja käyttämällä juuri sinulle oikeanlaisia värejä, karsimalla turhia kemikaaleja ja turhaa tavaraa ja tuomalla lisää iloa tuottavia asioita ympäröivään tilaasi, voit rauhoittaa merkittävästi niin kehoasi, kuin mieltäsikin.
palveluni
SISUSTUSKONSULTAATIO
Kahden tunnin mittainen konsultaatio valitsemistasi aiheista. Konsultaatiossa ehditään usein käymään läpi montakin asiaa ja se voidaan toteuttaa myös etänä joko videopuhelulla tai esimerkiksi täysin sähköpostin ja kuvien välityksellä.
359€ (2h) tai 259€ (etänä) Varaa tästä
STAILAUSKONSULTAATIO
Haaveiletko uudesta kodista tai olet myymässä esimerkiksi liiketilaa? Kerron sinulle mitä karsimalla, siirtämällä ja lisäämällä saat tuotua tilan parhaat puolet esiin. Konsultaatio voidaan toteuttaa paikan päällä pääkaupunkiseudulla tai etänä. Etäkonsultaatiossa riittää, että toimitat kohteesta kuvat sähköpostitse ja saat joko kokonaan kirjallisen vastauksen tai voimme käydä kohteen yhdessä läpi esim. videopuhelulla.
259€ (2h) Varaa tästä
STAILAUS
Stailaan myytävän kohteen puolestasi (Helsinki, Espoo, Vantaa). Suunnittelen, karsin, siirrän, järjestän ja korostan. Tuon tilan parhaat puolet esiin ja katson sitä ostajan silmin. Tarvittaessa tuon lainaan tavaroita sekä tekstiilejä. Stailaus kestää kohteesta riippuen 3-10h.
99€ (1h) Varaa tästä
JÄRJESTÄMINEN
Kesytetään yhdessä kaaos! Aloitetaan pienin askelin ja pohditaan paremmin toimivia säilytysratkaisuja ja sitä, mikä todella on tarpeellista ja mikä tarpeetonta. Järjestämisen palvelut sopivat erityisen hyvin myös muuton yhteyteen.
75€ (1h) Varaa tästä
ota yhteyttä ja kysy lisää.
Jäikö jokin mietityttämään? Etkö löytänyt toivomaasi palvelua? Laitathan minulle viestiä.
Sisustuskonsultaation ja järjestämisen voi myös yhdistää ja saat kerralla enemmän. Mikään kysymys ei ole liian suuri tai liian pieni. Voit aina jättää myös soittopyynnön, niin soitan sinulle takaisin ja jutellaan lisää. Pyrin vastaamaan sinulle viimeistään seuraavana arkipäivänä.