Mistä kaikki alkoi?

Mitä on tilan magiaa?

Tilan Magiaa syntyi hitaasti pohtien, pitkän, pimeän talven tuloksena. Se kumpusi halusta tehdä hyvää ja saada ihmiset ympärilläni sekä minut itseni voimaan paremmin. Se syntyi rakkaudesta sisustamiseen ja järjestämiseen, halusta jakaa tietoa paremmista valinnoista. Mahdollisuudesta kuluttaa vähemmän ja sisustaa ja elää ekologisemmin, unohtamatta kuitenkaan estetiikkaa.

Olen vuosia tehnyt liian paljon töitä, opiskellut paljon eri asioita ja yrittänyt löytää elämälle syvempää merkitystä ja tarkoitusta. Jotain tärkeää ja hyvää tekevää, joka kohtaisi myös oman arvomaailmani kanssa. Valmistuin sisustus artesaaniksi vuonna 2013, mutta en koskaan kokenut sisustussuunnittelua omakseni. Rakastin sitä, mutta koin ahdistavana etsiä koko ajan asiakkailleni uutta ja lisää jo olemassa olevan tavaran lisäksi. Kaipasin suunnitteluun ekologisempaa näkökulmaa, mutta en osannut tai tiennyt miten se olisi mahdollista toteuttaa. Ajattelin, etteivät ihmiset halua ostaa käytettyä tai pitää jo olemassa olevia huonekalujaan tai tekstiilejään. Palkatessaan sisustussuunnittelijan asiakkaathan haluavat nimenomaan hankkia uutta. Vaikka joku olisikin valmis ostamaan secondhandia, joutuisin kohtuuttoman työmäärän eteen etsiessäni kaiken valmiiksi asiakkailleni. Tänä päivänä maailma on muuttunut niin monin tavoin, että tuntuu käsittämättömältä, että olen joskus todella ajatellut noin!

Liian usein arjen kiire, ympäristön paineet ja sekasorto aiheuttavat meissä ahdistusta ja kykenemättömyyttä nähdä se, mitä meillä jo on ja mikä todella on tärkeää. Koti pursuaa turhia tavaroita ja arjen toimet tuntuvat tahmeilta. Silti hankintaan lisää ja toivotaan, että se helpottaa tilannetta, kun tosiasiassa karsiminen voisikin olla se oikea ratkaisu. Tarvitsetko todella taas uutta kodinkonetta, tyynynpäällistä tai lisää vaatteita jo ennestään olevien käyttämättömien lisäksi? Joskus vastaus voi olla kyllä, mutta usein se on ei.

Opettelin vuosia tekemään parempia valintoja, opiskelin ja hain lisää tietoa ja opiskelen yhä. Opiskelen varmasti koko lopun elämääni, koska miksi ei? Rakastan uuden oppimista ja uutta tietoa.

En ole täydellinen. Kukaan ei ole. En aina osta käytettyä tai ekologista, mutta pyrin ostamaan tarpeeseen tai asioita, joita tiedän, että tulen käyttämään vuosia. Nyt haluan auttaa osaltani muita tekemään parempia valintoja ja päätöksiä ja luomaan oman maagisen tilansa ja paikkansa. Rentoutumaan kotona ja nauttimaan.

Edellinen
Edellinen

Millainen on maaginen tila?