Viherkasvit - tuo luonnon raikkautta sisälle

Vietämme nykyisin suurimman osan elämästämme sisätiloissa istuen ja katsoen ruutuja. Aika ja teknologia ovat mahdollistaneet nykyihmiselle paremman elämänlaadun ja huomattavasti pidemmän ja rikkaamman elämän. Olemme kuitenkin kadottaneet yhteyden luontoon.

Krooniset pitkäaikaissairaudet, allergiat, keskittymisvaikeudet mielenterveysongelmat; ahdistus ja masennus ovat yleistyneet räjähdysmäisesti ja esimerkiksi joka neljäs suomalainen joko kärsii työuupumuksesta tai on matkalla sitä kohti. Jos asut keskellä kaupunkia, ei ympärillä usein ole luontoa tai mahdollisuutta kävellä työpäivän päätteeksi metsään tai veden äärelle. Huono ja kuiva sisäilma tuovat mukanaan hengityselinsairauksia esim. astmaa, nenän ja silmien kutinaa sekä päänsärkyä ja väsymystä. Tiesitkö, että luonnonpuute voi saada meidät sairastumaan, mutta kasvien ja päivänvalon lisääminen taas tervehtymään?

Viherkasveilla voivat tuoda ympäröivään tilaan rauhaa, läsnäoloa ja tyytyväisyyttä. Lisäksi tietyt viherkasvit sitovat myrkkyjä, puhdistavat huoneilmaa ja suuri määrä kasveja (esim. viherseinä), voi jopa parantaa immuunipuolustusta.

Parhaimman hyödyn saa siis rakentamalla kotiin tai työpaikalle viherseinän, mutta jo muutamillakin kasveilla voi saada aikaan rauhoittavan, luonnollisen tunnelman. Meillä kotona viherkasveja on valtavasti (ei kuitenkaan viherseinää) ja sijoitin niitä tietenkin myös työhuoneeseeni. Usean tunnin ajan tietokoneen ruutua tuijottamisen sijaan, on välillä mukava lepuuttaa silmiä ja samalla myös hermostoa ja katsella ruudun sijaan viherkasveja. Jo pelkästään vihreä värinä vaikuttaa ihmiseen positiivisesti, virkistää ja rauhoittaa.

Fengshuissa viherkasvien ajatellaan tuovan kotiin terveyttä, elinvoimaa, vaurautta ja hyvää energiaa. Hyvä energia ja fengshui vaativat kuitenkin terveen ja elinvoimaisen kasvin. Jos kuulut siihen joukkoon, ketkä eivät mielestään saa kasveja pysymään hengissä tai asuntosi/työhuoneesi on liian pimeä, löytyy näihinkin haasteisiin ratkaisuja. Oikeanlaiset viherkasvit ja tarvittaessa kasvivalo auttavat ketä tahansa tuomaan luonnon sisälle.

Paras ja ehkä myös helppohoitoisin viherkasvi, joka tuo sinulle eniten terveyshyötyjä, on kultaköynnös. Se on kotoisin Tyyneltä mereltä, kuuluu vehkakasvien sukuun ja sitä on käytetty Suomessa huonekasvina jo 1970-luvulta asti. Luulen, että kaikilla meillä on joskus ollut sellainen kotona. Kultaköynnös kasvaa nimensä mukaisesti köynnökseksi ja muistan mm. omasta lapsuudestani, että tuo kasvi peitti koko isovanhempieni olohuoneen seinän tehden siitä mielessäni viidakon.

Kultaköynnös on kaunis yksin, mutta saat useammalla helposti luotua myös viherseinän vaikkapa kirjahyllyyn. Lisäksi kultaköynnöstä voi kastella vain kerran kolmessa viikossa. On siis parempi, että unohdat kastella sitä! Jos joku kasveista kasvaa niin pitkäksi, että se alkaa varjostaa muita, voi köynnöstä leikata ja samalla se alkaa kasvaa yhä tuuheammin juuresta ja seinästä tulee runsaampi. Hyllyn yläpuolelle voi sijoittaa pari kasvivaloa, joissa on led-lamput. Ne eivät vie juurikaan energiaa ja kasvivalot voi ajastaa, jolloin et joudu huolehtimaan niistäkään.

Muita sisäilmaa puhdistavia kasveja ovat limoviikuna, viirivehka, kultapalmu, anopinkieli, muratti, liuska-aralia sekä esimerkiksi rahapuu. Muista silti, että jos kotoasi tai työtilastasi ei löydy juuri näitä kasveja, tuovat mitkä tahansa viherkasvit kotiisi iloa ja vihreää väriä, joka rauhoittaa. Jos kiinnostuit oikeasta viherseinän rakentamisesta ja haluat aiheesta ja kultaköynnöksestä lisää tutkimustietoa, suosittelen lukemaan kirjan: Viherilma – Luonnon raikkautta sisätiloihin, kirjoittaja Jørn Viumdal .

Seuraava
Seuraava

takkahuoneen tarina